11.10.2016

Haudehoito


Tänään teimme koulussa haudehoitoja ylioppilaspohjaisille kosmetologi ykkösille. Minun asiakkaallani oli aika pitkät ja paksut hiukset joissa oli latvassa vaalennusta ja tyvi oli omaa väriä. Homma aloitettiin tekemällä asiakas analyysi jossa tutkittiin asiakkaan hiuksia ja hiuspohjaa. Sekä käytiin vähän läpi asiakkaan kotihoitotottumuksia. Asiakkaallani oli normaalit hiukset ja hiuspohja jossa oli pientä hilseilyä. Hiusten kunto oli tyvestä hyvä kuntoinen mutta latvassa vaurioita. Hiukset olivat ominaisuuksiltaan luonnonkiharat ja latvasta kuivat. Kotona asiakas sanoi käyttävänssä jonkinlaisia luonnontuotteita nimiä en muistanut ylös laittaa sekä hiusöljyä. Hiuksia sanoi pesevänsä pari kertaa viikossa.  Tuotteiksi valitsin aloevera hoidon ja ennen kuivausta laitoin four reasonsin kosteuttavaa hoito suihketta ja four reasonsin seerumia.

Elikkäs lähtötilanne näytti tältä. Aloitin siitä että laitoin asiakkalle niskaliinan ja suojasin kapalla. Sitten kampasin hiukset selviksi. Ensimmäinen vaihe on hiuspohja harjaus joka iroittaa päänahasta kaikki ylimääräiset aineet ja saa veren kiertämään permmin.




Kun hiuspohja harjaus saatiin tehtyä siirryttiin pesupaikalle ja kasteltiin hiukset kauttaaltaan ja pestiin  four reasonsin syväpuhdistavalla shampoolla. Sitten huuhdeltiin huolellisesti shampoo pois. Kun hiukset saatiin pestyä ne kuivattiin pyyhkeellä kevyesti painellen ja siirryttiin takaisin peilipaikalle.





Seuraavaksi hiukset selvitettiin selvitys kampaan käyttäen. Sitten asiakkalle laitettiin suojapaperi suojaksi ettei hoitoaine sotke kappaa tai penkkiä tai ole sitten puhtaissa hiuksissa huuhtelun jälkeen.



Tässä vaiheessä hain muovikuppiin alovera hoito ainetta. Sitten tein ristipää jakauksen kuten kuvasta näkyy ja laitoin takaosat muoviklipseillä kevyesti kiinni. Sitten vaan otetiin sivellin käteen ja ruvettiin osio osiolta levittämään ainetta hiuksiin. Ensin levitetään kokonaan tyveen ja lopuksi siirrytään levittämään aine latvoihin niin että ainetta on joka puolella hiuksissa.


Kun aine on levitetty kauttaaltaan hiuksiin niin siten hierotaan päätä joka puolelta. sen jälkeen hiukset nostetaan muoviklipsillä ylös ja päähän laitetaan muovihuppu. Sitten otetaan käyttöön hius master joka on erään lainen lämpökone jossa annetaan aineen vaikuttaa kymmenen minuuttia. Valitettavasti siitä vaiheesta unohtui ottaa kuva



Kun vaikutus aika on valmis siirrytään taas pesupaikalle ja huuhdotaan aine huolellisesti pois. Tässä sai olla todella tarkka että aine huuhtoutuu kunnolla joka puolelta pois sillä se on aika paksua ainetta ja sitä vaikea saada etenkin niskasta pois. Tässä ei käytetty enään muita pesuaineita. Sitten kun aine on huuhdeltu pois hiukset kuivattiin taas pyyhkeellä kevyeesti puristellen.


Tämän jälkeen hiukset selviteltiin taas selvitys kampaa käyttäen jonka jälkeen esikuivasin hiuksia föönillä puhallellen. Sitten otin hiuksista osan ylös ja kiinnitin muoviklipsulla. Sen jälkeen otin käyttöön kuvassa näkyvän lapio harjan ja aloitin föönauksen. Föönasin osio kerrallaan suoraksi.


Tässä valmis föönaus. Hieman erinäköinen kuin alussa ja kyllä siitä eroa huomasin jonkin verran.


Lopuksi vielä suoristin hiukset suoristus rautaa käyttäen.





Sitten vielä itsearviointia tähän loppuun. Eli omasta mielestäni työ onnistui hyvin. Minulla ei ollut oikeastaan mitään ongelmia enkä joutun kysymään apua opettajalta muuta kuin hair masterin ajan sädöstä. Pidin välineet kokoajan esillä ja lähellä mikä helpotti työtäni huomattavasti. Olisin tietenkin voinut keskustella asiakkaan kanssa enemmän mutta hän vaikutti vähän hiljaiselta joten en osannut oikein jutella mistään. Kokoajan minulla oli myös itsevarma olo tekimisitäni joka helpottaa huomattavasti työskentelyä.

Sain myös tutoriltani palautetta. Siinä ei oikeastaan tullut mitään kovin ihmeellistä esille. Sain kaikin puolin positiivista palautetta. Tutorini mielestä suunnittelin huolella, työskentelin sujuvasti ja ripeasti, pesuotteet rauhalliset, hieronta otteet hyvät ja palvelu ja vuorovaikutus toimi. Eli ilmeisesti en ole ihan tumpelo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti