19.12.2016

Hiusten värjäys



Meillä oli koulussa värjäyksen kaveri päivä eli saimme tehdä kaverille tai sukulaiselle värjäyksen. Oma kaverini halusi vähän haastavampaa väriä eli tavoitteena oli ainaisen tumman sijaa jotain erilaista ja vaaleampaa. Kaverini pohjaväri oli ruskea. Edellisestä värjäyksestä oli jo jonkun aikaa joten omaa väriä oli kasvanut jo aika paljon. Vanhaa kestoväriä meni noin puolessa välissä päätä hieman tummempana rantuna kuin oma väri ja latva oli vähän haalistuneempi.



Aloitin värjäyksen tyviväristä josta tehtiin tummempi kuin latvasta. Siihen laitettiin kc ultimate sarjasta 3N. Tein ensin ristipää jakauksen ja aloitin levittämisen takaa aina osio kerrallaan.Väriä laitettiin noin kolme-neljä senttiä tyvestä latvaan päin mutta päälliosaan vähän pidemmälle.



Seuraavaksi kampasin hiukset selvitys kammalla.


Seuraavaksi ruettiin vaalentamaan latvaa. Se tehtiin kc bleach free vaalennus jauheella. Tämä vaihe tehtiin niin että aloitin ihan alimmisata hiuksista jättäen pieniä osia hiuksista vaalentamatta. Otin aina osan hiuksia ja tein bayalage vaalennuksella osio kerrallaan ja laitoin folion sisään.


Kun kaikki vaalennettavat osiot olivat folion sisässä niin laitoin muhin latvahiuksiin samaa väriä kuin tyveen. Kun tämä saatiin tehtyä annettiin värin vaikuttaa 45 muuuttia.



Seuraava vaihe oli huuhtelu. Ensimmäisenä emulkoin hiusrajat pientä määrä vettä käyttäen sitten huuhtelin tyveä vähän jonka jälkeen otettiin foliot pois. Sitten huuhtelin koko pään huolellisesti ja pesin four reasonsin kosteuttavalla shampoolla ja Paul Michelin kosteuttavalla hoitoaineella. Sen jälkeen kuivasin pyyhkeellä ja siirryttiin takaisin peilipaikalle.


Pesun jälkeen kuivasin hiukset ja mietittiin miten latvasta saataisiin harmahtava. Lopuksi päädyttiin laittamaan kc luximan pearly blonde ja anthrachite. Sen annoin vaikutta 15 minuuttia ja huuhtelin. Sitten pesin latvan Paul Michelin Silver shampoolla ja Paul Michelin kosteuttavalla hoito aineella.




Sitten kuivasin lapio harjan kanssa ja laitoin four reasonsi moisture mistiä hiuksiin ja suoristin. Lopuksi laitoin vielä Paul Michelin hiuslakkaa.








Kulmien värjäys

Harjoittelimme koulussa kulmien värjäystä toisillemme ja kerron nyt tässä  miten se tapahtuu.  Elikkäs ensimmäisenä otettiin välineet esille eli ruskea kestoväri kulmille ja siihen kuuluva hapete ja ne sekoitetaan suhteessa 1:1 pieneen lasikippoon. Sitten tarvitaan vanulappuja ja vanupuikkoja sekä kulmasivellin ja pinsetit.









Homma lähtee liikkeelle siitä että kulmien ympärille laitetaan vaseliinia jotta väri ei tartu levittäessä ihoon.




Sitten voidaan aloitta värjääminen. Otetaan kulmasivellin käyttöön ja levitetään väriä pitkin vedon sisäkulmasta ulkokulmaan päin.



Sitten kun väri on levitetty molempiin kulmiin annetaan sen vaikuttaa muutamia minuutteja riippuen kuinka tummat kulmat halutaan.


 Kun väri on vaikuttanut riittävän kauan ne pyyhitään kosteilla vanulapuilla jonka jälkeen nypitään pinsettejä käyttäen hajakarvat pois.




Ja näin kulmat ovat valmiit.






Ripsien värjäys


Kävin ostamassa tukusta ripsien värjäys tarvikkeet kotiin ja tein luokkakaverilleni kotona ripsien värjäyksen. Käytin ripsissä värinä sinimustaa. Postauksen alussa olevassa kuvassa näkyykin tarvittavia välineitä jotka ovatkin aikalailla samat kuin kulmien värjäyksessä. Erona vain se että käytin eri hapetetta kuin kulmissa. Alla siis kuva omista välineistäni.




Tässäkin aloitetaan homma siten että ylä ja alaluomeen laitetaan vaseliinia jotta väri ei tarttuisi ihoon.

Seuraavaksi silmien alle laitetaan laput jotka kostutetaan vedellä ja niihinkin laitetaan vaseliinia jotta pysyvät paikoillaan väriä levittäessä.

Seuraava vaihe onkin sitten värin levitys. Levitin värin siveltimellä niin että väriä on mahdollisimman paljon ja kaikkialla ripsirajassa asti.

Värin annetaan vaikuttaa 10 minuuttia jonka jälkeen ylimääräinen väri poistetaan pumpulipuikolla jonka jälkeen laput voi ottaa pois. Lopuksi ripset pyyhitään kostealla vanulapulla.






17.12.2016

Ihon ja hiuksen hyvin vointi ravitsemus tehtävä


Vitamiinit ovat meille kaikille elintärkeitä ja vitamiinien saanti pohjautuu ravintoon. Ihminen ei itse tuota tarpeeksi vitamiineja joten niitä syödään ruoan kautta tai tabletteina.

A-vitamiini

on erityisen tärkeä ihmisen näkökyvylle hämärässä ja luuston kasvulle. Lisäksi se osallistuu solujen kasvuun ja erilaistumiseen. A-vitamiinin tavanomaisina lähteinä toimivat erinlaiset maitotuotteet, tummat hedelmät, lehtivihannekset ja maksa.

B-vitamiini

On usein jotain mikä on yhteydessä muun muassa ruoan sulatukseen ja erityisesti aineenvaihduntaan. B-vitamiini yhdistettäänkin tästä syystä ihon, kynsien ja hiusten terveyteen.
B-vitamiinit ovat
B1-vitamiini
Sitä tarvitaan muun muassa ruoan energiaksi muuntamisessa. Sitä saa eritysesti herneistä, sienistä, viljoista, sisäelimistä.
B2-vitamiini
Tarvitaan aineenvaihduntaan erityisen tärkeä iholle, kynsille ja hiusten terveydelle. Sitä saa maidosta, lehtivihanneksista ja soijapavuista.
B3-vitamiini
Joka on tärkeä solujen aineenvaihdunnalle. Tätä saa lihasta, kalasta, maitotuotteista, lehtivihanneksista, viljatuotteista ja kananmunista
B5-vitamiini
Joka vaikuttaa pääasiasta energia-aineenvaihduntaan ja myös ihoon. Tätä saa kokojyväviljoista, lihasta, juustosta ja palkokasveista.
B6-vitamiini
Se osallistuu suurimmaksi osaksi valkuaisaineiden aineenvaihduntaan ja hermovälittäjä aineiden tuotantoon. Tätä saa erilaisista lihatuotteista, maitovalmisteista, viljasta sekä vihreistä vihanneksista.
B7-vitamiini
Se osallistuu rasvojen ja hiilihydraattien aineen vaihduntaan. Sitä saa erityisesti lihasta, maitotuotteista, hiivasta, kananmunista, maksasta ja munuaisista.
B9-vitamiini
Joka on välttämätön punasolujen muodostukselle. Sitä saa useista hedelmistä, mustikoista, paprikasta, kokojyvätuotteista, palkokasveista, ja monista muista lähteistä kuumennus tuhoaa helposti B9-vitamiinin.
B12-vitamiini
Joka on erityisen tärkeää veren puna-ja valkosolujen muodostuksessa. Tätä saa lihasta, kalasta, maitotuotteista, maksasta ja munuaisista.


C-vitamiini

Se edistää kalsiumin ja raudan imeytymistä maidosta ja kasviksista. Näitä saa perunasta ja juureksista, sitrushedelmistä, tyrnimarjoista, kiivistä, paprikasta, periljasta ja ruusunmarjasta.

D-vitamiini

Se auttaa kalsiumia imeytymään ja tämä taas auttaa sen kiinnittymisessä luustoon. Sitä saa kalasta ja sen öljystä lisäksi maitotuotteista, kananmunista ja sienistä.

E-vitamiini

Se suojelee soluja ja rasvahappoja niin sanottujen vapaiden radikaalien haittavaikutuksilta. Sitä saa kokojyvävalmisteista, munan keltuaisesta, kalan mädistä ja pähkinöistä.

K-vitamiini

on erityisen tärkeä veren hyytymisen suhteen. Sitä saa erinlaisista lehtikasviksista kuten lehtikaalista, parsakaalista ja pinaatista lisäksi perunasta, kananmunista ja kasviöljyistä.

Pii
Se on tärkeä hivenaine ihon kimoisuuden kannalta. Se vahvistaa sidekudoksia, kuten luita, kynsiä ja hiuksia. Sitä saa kokojyväviljasta, juureksista ja muista kasviksista.


 Rikki

Se on välttämätön ravinto aine ihon, hiusten ja kynsien terveydelle. Sitä saa monista ruoista etenkin proteiinista.

Omega 3 ja 6

Nämä ovat Välttämättömät, hyvät rasvahapot eli ne auttavat säilyttämään ihon kosteustasapainon. Omega 3:sta saa helpoten rasvaisesta kalasta, pellavansiemen öljystä ja suositut cia-siemenet.

Sinkki

Sinkillä on tehtäviä mm. normaalin vastustuskyvyn ylläpitämisessä sekä ihon, hiusten ja kynien hyvinvoinnissa. Sinkkiä saadaan ruisleivästä, jugurtista, maidosta tai liha annoksista.
Jos huomaa että asiakkaalla on kuivat tai huonokuntoiset hiukset niin voit ehdottaa hänelle sopivia  vitamiinin lähteitä jotka auttavat parantamaan ihoa ja hiuksia.



Kaikkia vitamiineja saa myös purkista tabletteina sekä hiusten ja kynsien kasvua edistäviä tabletteja eli biotiinia myydään myös.


4.12.2016

Vaalennusaine tehtävä


Tervehdys! Tänään päivän aihe on tällä kertaa vaalennus aine. Saimme koulusta tehtäväksi tutkia työharjoittelu paikalla heidän vaalennusaineita perjantaina 2.12. Vaalennusaine on ainetta jolla poistetaan väriä hiuksista jolloin saadaan vaalea pohja jotain toista väriä varten tai jos hiuksista halutaan vain vaaleat. Harjoittelu paikaltani löytyi KC Bleach vaalennus aineet.

Tutkin hieman näiden aineitten turvallisuus ohjeita ja kyselin myös harjoittelupaikallani niistä. Näiden aineitten kanssa on hyvä muistaa seuraavia asioita.
Eli  Ainetta ei saa joutua silmiin jos näin käy huuhtele välittömästi ja jos käyttää piilolinssejä ne täytyy ottaa välittömästi pois. Ei saa käyttää silmäripsien eikä kulmakarvojen vaalentamiseen. Eikä ärtyneen tai haavaisen hiuspohjan käsittelyyn. Vaalennusaineen kanssa on hyvä käyttää hanskoja sekä täytyy muistaa suojata asiakas hyvin sekä omat vaatteet.

Vaalennusaine vaalentaa asteittain eri hapetteella. Yleensä vaalennusaineessa käytettään hapetteina 1,5%, joka vaalentaa noin 3 astetta, 3% joka vaalentaa noin 4 astetta ja 6% joka vaalentaa noin 6 asetetta. Yleensä vaalennusaineen kanssa ei käytetä 9% eikä 12% hapetteita mutta jos niistä jostain syystä käyttää niin niitä ei laiteta päänahkaan. Nämä kaksi hapetetta vaalentaa enemmän kuin 6 astetta.



KC Beach Cream on hajustamaton vaalennusvoide. Voidemaisen koostumuksen takia se ei pölise ja on helppo käyttää.







KC Bleach Freestyle on vaalennusjauhe. Se on tarkoitettu vapaankäden tekniikoihin ja tarkkaan työskentelyyn ilman foliota. Se vaalentaa jopa 6 astetta ja on hajustamaton ja koostumukseltaan pölyämätön. Eikä se myöskään turpoa eikä nesteydy ja massa säilyy joustavana. Tämä vaalennusaine  kovettuu pinnasta vasta levityksen jälkeen estäen vaalennusaineen leviämisen muualle hiuksiin. Se säilyttää kosteuden vaalennettavassa kohdassa.




KC Bleach free on ammoniakiton, hajustamaton sekä täysin pölyämätön vaalennusjauhe. Se on helppo käyttää ja se on turvallinen ja siisti koko levityksen ajan. Eikä se turpoa levityksessä eikä myöskään kuivu tai halkeile. Se säilyy joustavana ja kosteana koko käsittelyn ajan. Tämä vaalennusjauhe vaalentaa tehokkaasti mutta hellävaraisesti jopa 6 astetta.